Bocapin salkkuyhtiö Eficode ostaa johtavan skandinaavisen DevOps-yhtiö Praqman

 
eficode-praqma-scaled.jpg

Bocap PK Arvonkasvattajat II -rahaston salkkuyhtiö Eficode on ostanut Praqman, johtavan skandinaavisen DevOps-konsultointiyrityksen. Praqma toimii Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtiön liikevaihto on noin 5,5 miljoonaa euroa.

Tämä muutos tuo yhteen kaksi pohjoismaista yritystä, jotka muokkaavat DevOps-toimintaa Euroopassa. Nyt yritykset ovat valmiita muuttamaan ohjelmistomaailmaa yhdessä. Yritystä vauhdittavat yhteistyöhaluinen ja tulevaisuuteen suuntaava asenne, joka on tehnyt DevOpsista menestyneen ohjelmistokehitysmenetelmän viime vuosikymmenen aikana.

Eficode ja Praqma työllistävät yhteensä lähes 300 ammattilaista jotka ovat valmiita palvelemaan asiakkaita kaikkialla Pohjoismaissa ja Euroopassa entistä suuremman yhteisön turvin. Tämä ohjelmistojen ongelmanratkaisijoiden yhteisö on valmis tekemään yhdessä töitä muokatakseen tulevaisuuden ohjelmistokehitystä.

Yhdistymisen myötä Eficode laajentaa toimintaansa yhteen uuteen maahan (Norja), ja Praqma kolmeen: Suomeen, Alankomaihin ja Saksaan. Eficode ja Praqma toimivat siis nyt Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Alankomaissa ja Saksassa. Liikevaihtoennuste kesäkuussa päättyvälle tilikaudelle on 28-30 miljoonaa euroa, kun se aikaisemmalla tilikaudella oli reilu 21 miljoonaa euroa.

Pohjoismainen unelmapari

"Kun perustimme Praqman, halusimme yrityksen saavan aikaan muutosta ohjelmistomaailmassa. Eficoden ja Praqman yhdistäessä voimansa tänään, uskon, että voimme yhdessä saada aikaan entistä suuremman vaikutuksen, ja odotan innolla tätä uutta seikkailua", sanoo Praqman toimitusjohtaja Leif Sørensen.

Praqman ja Eficoden DevOps-asiantuntemus tekevät niiden yrityskulttuureista samankaltaisia. Molemmat yritykset arvostavat itsenäistä ajattelua, vapautta työskentelytavoissa, ideoiden jakamista ja rehellisyyttä. Nämä eivät ole vain DevOpsin keskeisiä arvoja, vaan myös pohjoismaisia arvoja.

”Olemme aina kutsuneet itseämme pohjoismaisiksi, mutta todellisuudessa yksi maa on puuttunut. Nyt Eficode voi sanoa, että olemme todella pohjoismaisia. Eficode on vahvistunut melkein 50 asiantuntijalla, ja toimistomme Tanskassa ja Ruotsissa ovat lujittuneet tämän muutoksen myötä”, kommentoi Eficoden DevOpsin johtaja Heikki Hämäläinen.

Eficoden ja Praqman lähestymistapa DevOpsiin

DevOps on ohjelmistokehitysmenetelmä, joka hyödyntää Agilen parhaita puolia luomalla kulttuurin, jonka avulla kehittäjät ja operatiiviset tiimit työskentelevät yhdessä harmonisesti. DevOps liittyy läheisesti myös toistuvien prosessien automatisointiin, joka on yhdistettävä kulttuurimuutokseen, jotta DevOpsista saataisiin täysi hyöty. Virtualisointi ja pilvilaskenta ovat myös DevOpsin keskeisiä osa-alueita.

”DevOps on muuttamassa ohjelmistokehityksen liiketoimintaympäristöä parempaan suuntaan. Nyt Eficode ja Praqma vievät eteenpäin DevOpsin potentiaalia palvelemalla yhä useampia yrityksiä, jotka haluavat tehdä ohjelmistojaan paljon tehokkaammin”, Hämäläinen lisää.

Kansainvälistyminen kovassa vauhdissa

Eficode sai Bocapin pääomasijoitusrahastosta kuuden miljoonan euron sijoituksen keväällä 2018, minkä tarkoituksena oli edistää yrityksen DevOps-tarjonnan kansainvälistymistä Euroopassa.

”Avasimme viime vuonna kaksi Eficode-toimistoa: yhden Amsterdamissa ja toisen Münchenissä. Tänään julkistettu tieto Eficoden ja Praqman voimien yhdistymisestä ja matkan jatkamisesta yhdessä eteenpäin on suuri askel ohjelmistotuotannolle Euroopassa”, kommentoi Eficoden toimitusjohtaja Risto Virkkala.

Bocapin sijoitus on johtanut myös Eficode ROOT -alustan tutkimus- ja kehitystyöhön. Eficode ROOT on Eficoden automatisoitu ohjelmistojen tuotantolinja. Se on ohjelmistokehittäjien käytössä eri yrityksissä, kuten OP-pankissa Suomessa. Tutkimus- ja kehitystyön tavoitteena on ollut antaa Eficode ROOT -asiakkaille entistä parempi näkyvyys ja reaaliaikaisia mittareita ohjelmistotuotantoprosessiin, jotka ovat tällä hetkellä alan trendejä.

Yhteystiedot

Heikki Hämäläinen, Head of DevOps, heikki.hamalainen@eficode.com, +358 40 766 2610

Leif Sørensen, CEO of Praqma, les@praqma.net, +45 22 93 69 00

Eficode (www.eficode.com) on DevOps-, ohjelmisto-, automaatio- ja design-yritys, jolla on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa ja Saksassa. Eficode rakentaa ohjelmistokehityksen ja digitaalisten palveluiden tulevaisuutta 250 ammattilaisen voimin. Eficode on vuodesta 2005 alkaen konsultoinut asiakkaitaan parempien ohjelmistojen kehittämisessä. Yritys on DevOps-menetelmän edelläkävijä Euroopassa.

Praqma (www.praqma.com) edustaa IT-konsultaation toisenlaista osa-aluetta. Yritys on erikoistunut DevOpsiin ja jatkuvaan toimitukseen (Continuous Delivery), ja sen tavoitteena on ohjelmistokehityksen maailman muuttaminen tiedon jakamisen ja vahvojen yhteisöjen rakentamisen avulla. Praqma sai alkunsa Tanskassa 11 vuotta sitten, ja laajeni myöhemmin Ruotsiin ja Norjaan.

 
Elmo Eklund