Bocap sijoittaa 5Meur sähköisen taloushallinnon edelläkävijään Administeriin

 
bocap&administer.jpg
 
 

 

Bocap sijoittaa Administeriin, joka kasvaa sijoituksen myötä Suomen suurimmaksi palkkapalveluyhtiöksi ja täyden palvelun tilitoimistoksi.


Sähköisen taloushallinnon asiantuntijayhtiö Administer Oy on vastaanottanut viiden miljoonan euron vähemmistösijoituksen pääomasijoitusyhtiö Bocapin Arvonkasvattajat II -rahastolta. Sijoituksen myötä Administer ostaa Silta Oy:n ja vauhdittaa merkittävästi liiketoimintansa laajentumista. Administeristä tulee järjestelyn myötä Suomen suurin palkkapalveluyhtiö ja toiseksi suurin tilitoimisto.

”Olemme todella tyytyväisiä, kun saimme Bocapin mukaan rakentamaan kanssamme Administerin seuraavaa kasvun vaihetta. Bocapin ainutlaatuinen vähemmistösijoitusmalli sopii hienosti yrittäjävetoiseen yhtiöömme”, toteaa Administerin toimitusjohtaja Peter Aho.

Bocapin perustaja, Julianna Borsos, kertoo, että ’’Peter Aho on innovatiivinen ja aikaansaava yrittäjä, joka on osannut kerätä taitavan tiimin ympärilleen luoden Administerista ketterän sähköisiin taloushallinnon palveluihin keskittyvän edelläkävijän. Olemme todella ylpeitä siitä, että yhtiö kutsui meidät kumppanikseen’’.

”Sijoituksen ja pankkirahoituksen mahdollistaman yrityskaupan myötä Administer vahvistaa
palkanlaskennan ja HR-palveluiden osaamistaan, ja nousee Suomen suurimmaksi  palkkapalveluyhtiöksi. Kovaa vauhtia kasvava Administer ja Silta ovat kumpikin panostaneet vahvasti palkkapalveluiden kehittämiseen käyttäen myös älykästä analytiikkaa. Jatkossa luomme yhdessä uusia laadukkaita ja teknisesti edistyneitä palveluita, joilla voimme tukea laajan asiakaskuntamme liiketoimintaa”
, jatkaa Administerin toimitusjohtaja ja pääomistaja Peter Aho.

Kattavasti taloushallinnon palveluja tarjoava Administer-konserni teki viime vuonna 20 miljoonan euron liikevaihdon, ja konsernilla on 400 työntekijää. Sillan liikevaihto vuonna 2017 oli 19 miljoonaa euroa ja yhtiö tekee noin 100 000 palkkalaskelmaa kuukausittain. Yrityskaupan myötä yhteenlaskettu liikevaihto kasvaa kuluvana vuonna noin 50 miljoonaan euroon ja työntekijöiden lukumäärä lähes 700:aan. Uudella ryhmällä on toimintaa ympäri Suomea, Tukholmassa ja Tallinnassa.


Lisätietoja:

Peter Aho, toimitusjohtaja, Administer Oy. Puh. 040 501 3661, peter.aho@administer.fi

Julianna Borsos, hpj, Bocap Private Equity Oy. Puh. 050 386 3530, julianna@bocap.fi

Tatu Tulokas, toimitusjohtaja, Silta Oy. Puh. 050 393 5073, tatu.tulokas@silta.fi


Administer Oy (www.administer.fi) on suomalainen sähköisen taloushallinnon edelläkävijä. Vuonna 1985 perustettu
Administer on yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiö työllistää 400 taloushallinnon ammattilaista ja asiakkaita on 4000 eri toimialoilta, pörssiyhtiöistä yhden työntekijän yrityksiin sekä kuntiin ja kaupunkeihin. Administer vapauttaa asiakkaiden aikaa tuottavaan liiketoimintaan muuttamalla taloushallinnon
paperittomaksi ja reaaliaikaiseksi. Lisäksi Administer tarjoaa laadukkaita ulkoistetun talousjohtajan ja controllerin palveluita vuosikymmenien kokemuksella. Administer toimii koko Suomessa sekä Tukholmassa. Administer on osa
kansainvälistä Integra-verkostoa.


Bocap Private Equity Oy (www.bocap.fi) on suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittava riippumaton
pääomasijoitusyhtiö. Bocap on suomalaisen pääomasijoittamisen edelläkävijä, joka sijoittaessaan toimii aktiivisena vähemmistöosakkaana yrittäjävetoisissa ja voimakkaasti kasvavissa vakiintuneissa pk-yrityksissä. Bocapin taustarahoittajina on Bocapin partnereiden lisäksi suomalaisia institutionaalisia sijoittajia kuten henki- ja
eläkevakuutusyhtiöitä, säätiöitä, eläkekassoja ja yrittäjiä. Bocapin uusin pääomasijoitusrahasto on 50Meur:n kokoinen.
Bocapin pääomasijoitusrahastoissa oli ennen Administer-sijoitusta 8 salkkuyhtiötä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on
vajaa 200 miljoonaa euroa työllistäen noin 1500 henkilöä.


Silta Oy (www.silta.fi) on nykyaikaisia vaivattomia palkka- ja henkilöstöhallinnon palveluita tarjoava johdon, HR:n ja
esimiesten kumppani, joka tarjoaa älykkään analytiikan kera asiakkailleen kokonaisvaltaisia ulkoistuksia, liiketoimintalähtöistä HR:n uudistamista sekä henkilöstötuottavuuden parantamista. Palvelut koostuvat kolmesta osasta: palkkapalvelun rutiinien tehokkaasta hoitamisesta, moderneista työkaluista, sekä älykkäästä analytiikasta. Jokainen osa on suunniteltu helpottamaan asiakasyrityksen elämää. Pitkälle automatisoitu ja moderni palkkaprosessi tuottaa asiakkaille kilpailuetua ja säästöjä kustannuksissa. Vuonna 2001 perustettu Silta Oy työllistää 270 työntekijää ja sillä on toimintaa neljällä paikkakunnalla Suomessa sekä tytäryhtiö Tallinnassa.

 
Jukka Luoma