Feelis Helsinki sijoittaa Tunto Designiin

 

Feelis Helsinki Oy teki ensimmäisen sijoituksensa TUNTO Design -yhtiöön kesäkuussa 2013. Yhtiö tunnetaan edistyksellisistä ja kauniista led –valaisimistaan, joissa puu ja teknologia sulautuvat täydelliseen liittoon. Tuotteet valmistetaan käsin Järvenpäässä. Yrityksen suunnittelijan ja perustajan Mikko Kärkkäisen valaisimet ovat voittaneet useita Red Dot –palkintoja. Mikko Kärkkäinen toteaakin, “Feelis Helsingin taloudellisten, strategisten ja myynnin panostusten avulla pystymme edelleen vahvistamaan edelläkävijyytemme ja näkyvyytemme tärkeillä Keski-Euroopan markkinoilla. Saamme myös arvokasta osaamista ja tekijöitä nopean kasvumme hallintaan ja toteuttamiseen”.

Kehitys- ja sijoitusyhtiö Feelis Helsinki Oy perustettiin keväällä 2013 vauhdittamaan suomalaisen teollisen muotoilun huippujen menestymistä ja kasvua kansainvälisillä markkinoilla. Yhtiö toimiii rahoituskanavana ja osaamiskeskittymänä sekä tehokkaana kaupallistamis- ja myyntiorganisaationa tuoden mukana oleville kohdeyhtiöille merkittäviä synergiaetuja. Feelis Helsinki Oy:n taustalla on alan merkittäviä säätiöitä ja yksityisiä sijoittajia. Yhtiön toimitusjohtaja on Vilma Torstila.

Lisätietoja: www.bocap.fi, Vilma Torstila, puh. 040 547 4010,
www.tunto.com, Mikko Kärkkäinen, puh. 040 5282 577, mikko.karkkainen@tunto.com

 

 
Jukka Luoma